Kasvattajan mahdollisuudet vaikuttaa pikkupentuaikana

Yhä suurempi osa koirista asuu kaupungeissa - ympäristöissä, joissa on paljon kuormittavia ärsykkeitä, kuten liikenne, äänet ja erilaiset rakenteet. Koiran suhtautuminen ympäristöönsä riippuu sekä perimästä että kokemuksista. Syntymän jälkeen ei enää voida vaikuttaa perimään – kokemuksiin sen sijaan voidaan. Pikkupentuaikanakin voidaan tarjota kokemuksia, jotka myöhemmin edesauttavat koiran myönteistä suhtautumista ympäristöön. Kyse ei vielä ole taidoista vaan kokemusten laadusta!

Sosiaalistuminen

Sosiaalistuminen tarkoittaa prosessia, jossa pentu tutustuu omaehtoisesti esimerkiksi erilaisiin ääniin ja ympäristöihin, eri näköisiin ja ikäisiin ihmisiin, toisiin koiriin ja muunlajisiin eläimiin. Jotta sosiaalistumista tapahtuisi, pennun kokemuksen tilanteesta tulee olla neutraali tai positiivinen: vain siten pentu voi oppia, että nämä asiat eivät ole vaarallisia. Mitä voimakkaampi tunnekokemus tapahtumaan liittyy, sitä pysyvämpi siitä syntyvä muistijälki on. Pennun sosiaalistumisen kehitysvaihe alkaa sen kolmannella elinviikolla, ja monilla roduilla on jo ennen luovutusikää valmius kokea pelkoa uusia asioita kohtaan.
Sosiaalistuminen ympäristöön tarkoittaa sekä fyysistä että sosiaalista ympäristöä, ja siihen kuuluvat niin erilaiset alustat, äänet, esineet, ihmiset, koirat ja muut eläimet. Kasvattaja voi suunnitelmallisella sosiaalistamisella antaa pennulle lähtökohdat monin tavoin tasapainoisempaan elämään. Sosiaalistamisessa olennaista on aina kokemusten laatu, ei niiden määrä. Liian nopea altistuminen monille uusille asioille voi kääntyä hyvää tarkoitustaan vastaan.
Pentujen kasvuympäristö kasvattajan luona voi tarjota pennuille hyvin erilaiset lähtökohdat uuteen kotiin, kun tarkastellaan sitä, mihin pentu muuttaa. On hyvin erilaista koiranelämää asua maaseudulla omakotitalossa kuin kerrostalon ylimmässä kerroksessa kaupungin keskustassa tai lapsiperheessä kuin yksin elävän aikuisen luona. Fyysinen asuinympäristö vaikuttaa ennen kaikkea siihen, millaisia asioita koira kohtaa päivittäisessä arjessaan. Koko pentueelle voidaan jo kasvattajan luona tarjota mukavia kokemuksia asioista, jotka helpottavat pentujen sopeutumista uusiin elinympäristöihinsä. Näin pennunomistaja pääsee jatkamaan sosiaalistamistyötä tukevalta pohjalta.

Sosiaalinen oppiminen

Sosiaalinen oppiminen tarkoittaa sitä, että yksilö omaksuu tietoa tai käyttäytymistapoja tarkkailemalla muita. Se on tärkeä oppimisen muoto laumassa elävälle eläimelle. Se on tehokas ja turvallinen tapa oppia, sillä katsomalla mallia kokeneemmalta on mahdollista välttää monia vaarallisia virheitä. Pikkupennut voivat oppia sosiaalisesti niin ihmiseltä, toisiltaan, emältään kuin talouden muilta koiriltakin. Tavallisesti merkittävintä on se, miten pentujen ympärillä olevat koirat, siis emä ja kodin muut koirat, suhtautuvat uusiin asioihin. Kasvattajan onkin hyvä miettiä, millaisia käyttäytymismalleja pennut oppivat emältään tai talouden muilta koirilta.

Dogiter on koirankasvattajien palvelu, joka tukee koiranpennun nopeaa kehitystä sen elämän ensimmäisten viikkojen aikana. Tarjoamme pennuille viikoittain muuttuvat ja kehittyvät harjoitukset, jotka on suunniteltu vastaamaan ja tukemaan pennun käynnissä olevaa kehitysvaihetta ja vahvistamaan pennun ongelmanratkaisu- sekä sosiaalisia taitoja. Ohjelman keskiössä on koiran tasapainoinen suhde ympäristöön: tavoitteena on kehittää pennun itseluottamusta ja kasvattaa sen uteliaisuutta uusia asioita kohtaan. Tämä mahdollistaa pennulle sujuvan siirtymän kasvattajan luota uuteen kotiin. Autamme kasvattajaa saamaan hyödyn irti sosiaalistamistyöstä ja varmistamaan pentujen saamien kokemusten myönteisen laadun. Pennunomistajille tarjoamme omassa ohjelmassa tukea mm. sosiaalistamiseen pennun kotiutumisen jälkeen. Ohjelma esittelee pennuille erilaisia asioita kulloinkin käynnissä olevaa kehitysvaihetta tukevasti. Ohjelmassa ei käytetä ruokaa, vaan pennut tutustuvat asioihin omaehtoisesti. Kasvattaja saa harjoituksissa tarvittavat tarvikkeet käyttöönsä ohjelman alkamisesta pentujen luovutusikään asti: ohjelman toteuttaminen ei edellytä muiden hankintojen tekemistä kotiin. Lisäksi kasvattaja ja pennun uusi koti saa ajantasaista tietoa alan asiantuntijoilta sekä tuen tiedon soveltamiseen omassa kasvatustyössään.


Kirjoittanut Elisa Reunanen 01/2024